Letra de Tulimyrsky - Moonsorrow
Letra de canci�n de Tulimyrsky de Moonsorrow lyrics
1
"Muistan, kuinka katsoin sin� y�n� ulos ikkunasta. Meri oli tyyni, ja taivaan t�hti� peitti ohut, harsomainen sumu. Ranta oli hiljaisempi kuin koskaan, mutta min� en saanut unta. Katselin lintujen v�risev�n oksillaan; ihmettelin miksi ne ovat niin levottomia, aivan kuin olisivat odottaneet jotain. My�hemmin ymm�rsin, ett� kuolema oli kuiskannut niille, aivan kuten se olisi kuiskannut meillekin jos olisimme osanneet sen kielt�."
2
"Aamun viel� viipyess� he saapuivat. Kuusi pitk�� ja kapeaa, kauniisti koristeltua laivaa piirtyi sumuun alle virstan p��ss� siit� ikkunasta, josta min� niit� katselin. Seurasin, kuinka aseistetut miehet yksi toisensa j�lkeen kahlasivat rantaan ja sytyttiv�t tulen soihtuihinsa; ja he olivat ensin vaiti, yht� hiljaa kuin rantakin. Sammutin kynttil�n ikkunaltani toivoen ett� miehet eiv�t olleet huomanneet minua, ja pakenin."
Aseet esiin! Soihdut esiin! Nyt menk�� ja tuhotkaa! Kaikki polttakaa!
S��li� ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!
J�titte kotinne kostaaksenne, se tehk�� ja t�ytt�k�� kohtalonne!
Tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa!
Meri peilaa korkeita liekkej�, lohik��rmeet lep��v�t ylpein� kaiken keskell�.
Katselevat h�vityst�, seuraavat tappajan kirvest� ja miekkaa.
Joku pakenee, repii nuolen sel�st��n. Niin moni verivanaan hukkuu.
Meri peilaa korkeita liekkej�, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy.
Niin nousee... tulimyrsky!
Mustaa verta sylkee!
Taivaan maalaa... tulimyrsky!
Liekein maata nylkee!
3
"Se oli kostoretki, vaikka en tiennyt sit� viel� silloin. Miehet olivat kotoisin siit� samasta kyl�st�, kaukaa meren toiselta rannalta, johon me olimme vuotta aiemmin hy�k�nneet... ja min� muistan, kuinka yksi heist� oli silloin j��nyt tekem��n kauppaa kanssamme; luopio, joka ei halunnut palata omiensa luo, ja me ostimme h�nelt� avaimet h�nen kansansa h�vitt�miseen."
Ry�st�k��! Raiskatkaa!
Aamu valkenee kaukana.
Matkojen takana jo miehet miekkoinensa.
Ei n�y ihmist� t��ll�.
Suojaa vailla on kyl�, ei sit� kukaan aavista.
Hy�kk�yksen nopean sarastus l�hett��, jo talo toisensa j�lkeen palaa.
P�iv� lyhyt monelle lie. Sen jokainen muistaa mist� my�hemmin kerrotaan.
Kun h�n saapui, kun h�n katsoi kattojen palavan, n�ki rakkaiden kaatuvan.
Ei aseita laskettu. Kuolevan suulla se mist� he tulivat.
4
"Ei heill� paljon eloonj��neit� ollut. Taistelutahtoa heill� kuitenkin oli, ja uusia miekkoja saattoi aina takoa. Talven ja kev��n kest�ess� he rakensivat kuusi upeinta koskaan n�kem��ni laivaa, ja kokosivat niihin miehi� kaikista heille suopeista naapurikylist�, kolmenkymment� v�kivahvaa pohjanmiest� kuhunkin. Heid�n laivansa eiv�t pel�nneet merta, ja miehet itse eiv�t pel�nneet mit��n."
Niin miehet matkalleen saatetaan.
Ja v�ki rannalla odottaa, kenties peloissaan.
Huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!
Niin t�ynn� uhoa nuoret hetke��n vartovat.
Kunnes salmen suulla tyhj�st� myrsky nousee.
Vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin.
Pohjatuulelle Orm jo raivoissaan huutaa.
T�t� laivaa et kaada! Miehet k�ysiin tarttukaa!
5
"Ehk� se oli joku heid�n jumalistaan, joka sai koko kes�n rannikkoa piinanneen vimmaisen tuulen viimein laantumaan. Eih�n kukaan meist� arvannut, mik� tuho meit� sen t�hden kohtaisi; muistan vain jonkun kironneen sit�, kuinka karja pit�� sumun takia koota takaisin aitaukseen. Mutta linnut tiesiv�t, ja ne pysyiv�t vaiti, ja kuuntelivat."
Ei hiljaista rantaa niin.
Merta katso, tunne veden paino.
Mit� vihaa se p��ll��n kantaa.
On niityill� vihreill� noilla rauha kuin kuolemassa.
Liike pys�htyy. Usva pelloilla raskaana makaa.
Pian p�iv� jo h�m�rtyy. Ei merelle n�y.
Torilla jokunen kauppaansa viel� k�y.
https://www.coveralia.com/letras/tulimyrsky-moonsorrow.php
Osa kotiin kai aamulla j��nyt on.
Jossain lammas apeana heini��n sy�.
Vierell� paimen n�lk�inen ja levoton.
Sumu tihe� ei avita kenenk��n matkaa.
Ei kukaan tied� mit� meri matkaan saa.
6
"Sin� y�n�, kun sytytin kynttil�n ikkunalleni... se ei kavaltanut minua, vaikka uskon, ett� sen olisi pit�nyt. Muistan katsoneeni, kuinka soihtu toisensa j�lkeen syttyi, mutta miehet itse odottivat jotain; ja he keskustelivat. Juoksin l�heisille kukkuloille her�tt�m�tt� ket��n, ja toivoin ett� he her�isiv�t itse ja tiet�isiv�t paeta. Eiv�t ne miehet minua tulleet hakemaan, eiv�tk� ket��n niist� jotka pian saisivat surmansa."
Vimma katseista loistaa, pelon kohtaa.
Ja talo toisensa j�lkeen palaa.
Ristin kantaja nyt verta kaavullaan.
Jos kultaa vain l�ytyy, se otetaan.
Ry�st�k��! Polttakaa! Tappakaa! Nyt kosto haetaan!
7
"Henkipatto, jota he etsiv�t, tuli aikoinaan rannoillemme pohjanmiesten ry�st�retken mukana, yhteen niist� l�heisist� kaupungeista joissa kauppamiehet usein k�yv�t. H�n oli voimallinen soturi, mutta ei v�litt�nyt maineesta, sill� kulta oli sokaissut h�net. Ja h�n saapui my�hemmin luoksemme, tarjoten meille mahdollisuutta ry�st�� h�nen kansansa rikkaudet; ja me maksoimme h�nelle siit� tiedosta jonka h�n meille antoi."
Niin teilleen mennyt kyl�n viimein l�yt��.
Miekka vy�teisill� lep��, auringossa v�lkehtii.
Tuopistaan juo, pitk��n puhuu.
Moni puheesta luopion kiinnostuu.
Meren takaa jostain h�n t�nne saapui.
Meren taakse h�n sukunsa j�tti.
Hetken ep�r�i, palmikkoaan haroo.
H�n tuskin aikoo takaisin.
Suvullaan on rahaa, sen h�n kertoo.
Ja sen kyl�nmies ahnas kuulee mielell��n.
Viel� kuoppaansa lankeaa, sit� viel� ei tied�.
Jokaisen petoksen kuolema lunastaa.
8
"Ja sin� aamuna, kun me olimme laskemassa vesille ja suuntaamassa kohti kanssamme kauppaa tehneen petturin kyl��, h�n l�hti luotamme. N�in h�net itse, kun h�n oli k�vellyt viimeiselt� talolta jo puolen virstaa antamamme kultas�kki harteillaan; ja siksi tied�n, ett� n�m� kyl��mme my�hemmin hy�k�nneet miehet eiv�t h�nt� t��lt� koskaan l�yt�neet."
On veri luopion meid�n!
Sen saamme vaikka kaikki pit�isi polttaa.
Saa siit� maksaa mink� myi.
Hornaan veljens� hyl�nnyt joutaa.
Eik� kukaan sit� tied�, ei voinut n�hd�.
Kun jo kaukana maa haastoi typeryyden.
P��t�ksen tarinalleen, h�pe�n hiljaisen sai.
9
"En tied�, kuinka monta p�iv�� lopulta vietin piilopaikassani, sill� palavien talojen yll� makaava musta savu peitti auringon; ja ne talot paloivat pitk��n. Ehk� he l�htiv�t laivoinensa jo samana iltana, mutta min� en uskaltanut palata kyl��n viel� silloin. Ja rannalla oli edelleen hiljaista, kun tulimyrsky viimein laantui; mutta ihmiset olivat kuolleet, ja linnut olivat lent�neet pois."
Pian tanssivat liekit yksin.
Yksin j�� kaunis ranta alle taivaan.
Hiljainen paikkaa haavojaan.
Niin matkaan laivat lasketaan.
Kiirii s�rkynyt ��ni jossain.
Jossain mies yksin soutaessaan laulaa.
Taskut t�ynn�, kohti it��.
Tulen hehku n�ytt�� �isen tien.
Niin tuuli kotiin meid�t vie.
"Muistan, kuinka katsoin sin� y�n� ulos ikkunasta. Meri oli tyyni, ja taivaan t�hti� peitti ohut, harsomainen sumu. Ranta oli hiljaisempi kuin koskaan, mutta min� en saanut unta. Katselin lintujen v�risev�n oksillaan; ihmettelin miksi ne ovat niin levottomia, aivan kuin olisivat odottaneet jotain. My�hemmin ymm�rsin, ett� kuolema oli kuiskannut niille, aivan kuten se olisi kuiskannut meillekin jos olisimme osanneet sen kielt�."
2
"Aamun viel� viipyess� he saapuivat. Kuusi pitk�� ja kapeaa, kauniisti koristeltua laivaa piirtyi sumuun alle virstan p��ss� siit� ikkunasta, josta min� niit� katselin. Seurasin, kuinka aseistetut miehet yksi toisensa j�lkeen kahlasivat rantaan ja sytyttiv�t tulen soihtuihinsa; ja he olivat ensin vaiti, yht� hiljaa kuin rantakin. Sammutin kynttil�n ikkunaltani toivoen ett� miehet eiv�t olleet huomanneet minua, ja pakenin."
Aseet esiin! Soihdut esiin! Nyt menk�� ja tuhotkaa! Kaikki polttakaa!
S��li� ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!
J�titte kotinne kostaaksenne, se tehk�� ja t�ytt�k�� kohtalonne!
Tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa!
Meri peilaa korkeita liekkej�, lohik��rmeet lep��v�t ylpein� kaiken keskell�.
Katselevat h�vityst�, seuraavat tappajan kirvest� ja miekkaa.
Joku pakenee, repii nuolen sel�st��n. Niin moni verivanaan hukkuu.
Meri peilaa korkeita liekkej�, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy.
Niin nousee... tulimyrsky!
Mustaa verta sylkee!
Taivaan maalaa... tulimyrsky!
Liekein maata nylkee!
3
"Se oli kostoretki, vaikka en tiennyt sit� viel� silloin. Miehet olivat kotoisin siit� samasta kyl�st�, kaukaa meren toiselta rannalta, johon me olimme vuotta aiemmin hy�k�nneet... ja min� muistan, kuinka yksi heist� oli silloin j��nyt tekem��n kauppaa kanssamme; luopio, joka ei halunnut palata omiensa luo, ja me ostimme h�nelt� avaimet h�nen kansansa h�vitt�miseen."
Ry�st�k��! Raiskatkaa!
Aamu valkenee kaukana.
Matkojen takana jo miehet miekkoinensa.
Ei n�y ihmist� t��ll�.
Suojaa vailla on kyl�, ei sit� kukaan aavista.
Hy�kk�yksen nopean sarastus l�hett��, jo talo toisensa j�lkeen palaa.
P�iv� lyhyt monelle lie. Sen jokainen muistaa mist� my�hemmin kerrotaan.
Kun h�n saapui, kun h�n katsoi kattojen palavan, n�ki rakkaiden kaatuvan.
Ei aseita laskettu. Kuolevan suulla se mist� he tulivat.
4
"Ei heill� paljon eloonj��neit� ollut. Taistelutahtoa heill� kuitenkin oli, ja uusia miekkoja saattoi aina takoa. Talven ja kev��n kest�ess� he rakensivat kuusi upeinta koskaan n�kem��ni laivaa, ja kokosivat niihin miehi� kaikista heille suopeista naapurikylist�, kolmenkymment� v�kivahvaa pohjanmiest� kuhunkin. Heid�n laivansa eiv�t pel�nneet merta, ja miehet itse eiv�t pel�nneet mit��n."
Niin miehet matkalleen saatetaan.
Ja v�ki rannalla odottaa, kenties peloissaan.
Huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!
Niin t�ynn� uhoa nuoret hetke��n vartovat.
Kunnes salmen suulla tyhj�st� myrsky nousee.
Vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin.
Pohjatuulelle Orm jo raivoissaan huutaa.
T�t� laivaa et kaada! Miehet k�ysiin tarttukaa!
5
"Ehk� se oli joku heid�n jumalistaan, joka sai koko kes�n rannikkoa piinanneen vimmaisen tuulen viimein laantumaan. Eih�n kukaan meist� arvannut, mik� tuho meit� sen t�hden kohtaisi; muistan vain jonkun kironneen sit�, kuinka karja pit�� sumun takia koota takaisin aitaukseen. Mutta linnut tiesiv�t, ja ne pysyiv�t vaiti, ja kuuntelivat."
Ei hiljaista rantaa niin.
Merta katso, tunne veden paino.
Mit� vihaa se p��ll��n kantaa.
On niityill� vihreill� noilla rauha kuin kuolemassa.
Liike pys�htyy. Usva pelloilla raskaana makaa.
Pian p�iv� jo h�m�rtyy. Ei merelle n�y.
Torilla jokunen kauppaansa viel� k�y.
https://www.coveralia.com/letras/tulimyrsky-moonsorrow.php
Osa kotiin kai aamulla j��nyt on.
Jossain lammas apeana heini��n sy�.
Vierell� paimen n�lk�inen ja levoton.
Sumu tihe� ei avita kenenk��n matkaa.
Ei kukaan tied� mit� meri matkaan saa.
6
"Sin� y�n�, kun sytytin kynttil�n ikkunalleni... se ei kavaltanut minua, vaikka uskon, ett� sen olisi pit�nyt. Muistan katsoneeni, kuinka soihtu toisensa j�lkeen syttyi, mutta miehet itse odottivat jotain; ja he keskustelivat. Juoksin l�heisille kukkuloille her�tt�m�tt� ket��n, ja toivoin ett� he her�isiv�t itse ja tiet�isiv�t paeta. Eiv�t ne miehet minua tulleet hakemaan, eiv�tk� ket��n niist� jotka pian saisivat surmansa."
Vimma katseista loistaa, pelon kohtaa.
Ja talo toisensa j�lkeen palaa.
Ristin kantaja nyt verta kaavullaan.
Jos kultaa vain l�ytyy, se otetaan.
Ry�st�k��! Polttakaa! Tappakaa! Nyt kosto haetaan!
7
"Henkipatto, jota he etsiv�t, tuli aikoinaan rannoillemme pohjanmiesten ry�st�retken mukana, yhteen niist� l�heisist� kaupungeista joissa kauppamiehet usein k�yv�t. H�n oli voimallinen soturi, mutta ei v�litt�nyt maineesta, sill� kulta oli sokaissut h�net. Ja h�n saapui my�hemmin luoksemme, tarjoten meille mahdollisuutta ry�st�� h�nen kansansa rikkaudet; ja me maksoimme h�nelle siit� tiedosta jonka h�n meille antoi."
Niin teilleen mennyt kyl�n viimein l�yt��.
Miekka vy�teisill� lep��, auringossa v�lkehtii.
Tuopistaan juo, pitk��n puhuu.
Moni puheesta luopion kiinnostuu.
Meren takaa jostain h�n t�nne saapui.
Meren taakse h�n sukunsa j�tti.
Hetken ep�r�i, palmikkoaan haroo.
H�n tuskin aikoo takaisin.
Suvullaan on rahaa, sen h�n kertoo.
Ja sen kyl�nmies ahnas kuulee mielell��n.
Viel� kuoppaansa lankeaa, sit� viel� ei tied�.
Jokaisen petoksen kuolema lunastaa.
8
"Ja sin� aamuna, kun me olimme laskemassa vesille ja suuntaamassa kohti kanssamme kauppaa tehneen petturin kyl��, h�n l�hti luotamme. N�in h�net itse, kun h�n oli k�vellyt viimeiselt� talolta jo puolen virstaa antamamme kultas�kki harteillaan; ja siksi tied�n, ett� n�m� kyl��mme my�hemmin hy�k�nneet miehet eiv�t h�nt� t��lt� koskaan l�yt�neet."
On veri luopion meid�n!
Sen saamme vaikka kaikki pit�isi polttaa.
Saa siit� maksaa mink� myi.
Hornaan veljens� hyl�nnyt joutaa.
Eik� kukaan sit� tied�, ei voinut n�hd�.
Kun jo kaukana maa haastoi typeryyden.
P��t�ksen tarinalleen, h�pe�n hiljaisen sai.
9
"En tied�, kuinka monta p�iv�� lopulta vietin piilopaikassani, sill� palavien talojen yll� makaava musta savu peitti auringon; ja ne talot paloivat pitk��n. Ehk� he l�htiv�t laivoinensa jo samana iltana, mutta min� en uskaltanut palata kyl��n viel� silloin. Ja rannalla oli edelleen hiljaista, kun tulimyrsky viimein laantui; mutta ihmiset olivat kuolleet, ja linnut olivat lent�neet pois."
Pian tanssivat liekit yksin.
Yksin j�� kaunis ranta alle taivaan.
Hiljainen paikkaa haavojaan.
Niin matkaan laivat lasketaan.
Kiirii s�rkynyt ��ni jossain.
Jossain mies yksin soutaessaan laulaa.
Taskut t�ynn�, kohti it��.
Tulen hehku n�ytt�� �isen tien.
Niin tuuli kotiin meid�t vie.
